Riistanhoito

Pienpedot

Seura on pyrkinyt toimimaan niin, että eläimille mahdollistettaisiin hyvät elinolot ainakin saalistajien suhteen. Seura on hyvittää saaliiksi saadusta ketusta, minkistä ja supikoirasta 30 euroa. Lisäksi kauden lopussa tilastoidun pienpetojen luettelon mukaisesti on jaettu parhaille pyytäjille palkintoja. Niinpä saarelle erehtyvä supikoira ei kauankaan rantoja taaperra, ennen kuin tuoni sen korjaa.

Minkkejä ilmestyy Hailuotoon säännöllisesti ja vaikka niitä ahkerasti vähennetään, sorsakauden alettua muutama aina havaitaan.

Kettukanta hupenee vuosittain tehokkaasti, mutta kevätjäitä myöten mantereelta kuitenkin joka vuosi pyyhältää uusia repoja. Useana viime vuotena on vuodenvaihteen tienoilla järjestetty kettujahti johon vuosittain on osallistunut yli 50 jäsentä ja tuloksena useita punaturkkeja.

Näätiä saarelle ilmestyy silloin tällöin.

Talvella 2002-2003 vuodenvaihteen tienoilla jolkutteli saaremme hankisilla susi (tai koirasusi) joka tietenkin herätti koiraihmisissä lievää kauhistusta. Kukaan ei otusta päässyt näkemään mutta kokeneet metsästäjät olivat jäljistä varmoja. Tammikuun lopulla susi ilmeisesti kyllästyi saaremme pienuuteen ja poistui pohjoiseen.